Normina Face to face
Itselleni etätyö, työnteko paikkariippumattomasti ja globaalit tiimit virtuaalipalavereineen ovat olleet arkea jo ennen pandemiaa. Maailmassa on ollut toimivia sosiodigitaalisia ratkaisuja etätyön tekemiseen jo kauan sitten, mutta niiden hyödyntäminen on ollut vain murto-osan aitoa arkea. Yhteyksiä on siis otettu ja palavereja etänä pidetty, mutta kyllähän normi ennen pandemiaa on ollut f2f.
Itse parhaimmillani tai pahimmillani olen lentänyt yhteen ns. ”peruspalaveriin” asiakkaiden luo muutamaksi tunniksi useampaankin Euroopan maahan. Herännyt viimeistään neljältä aamulla ja palannut myöhään yön pikkutunneilla kotiin. Lentoja päivälle on kertynyt neljä. Ruokailu päivän mittaan; mitä sattuu mistäkin saamaan. Kuntoiluna lentokenttien käytävillä kertyneet askeleet. Lepo ja palautuminen tapahtui käytännössä lentokonetta odotellessa tai siellä istuessa. Tai itse asiassa sähköpostia purkaessa tai seuraavaa päivää valmistellessa. Noudatapa siinä sitten normaalia hyvinvoinnin rytmiä, johon kuuluu itselle toimiva ruokavalio, treenit ja riittävä uni; ne arjen rutiinit. Nyt moinen järjettömyys tuntuu erittäin kaukaiselta ajatukselta, vaikka näistäkään ajoista ei ole kulunut kuin pari vuotta. Toki Finnairin Platinakortti lämmitti matkalaista ja antoi fast trackien ja loungien muodossa lohtua. Se kortti oli ehkä paras kanta-asiakaskortti ikinä.
Vuorovaikutuksen puutteella on kova hinta
Se, miten näitä nykyisin kaikille tuttuja etäviestintävälineitä on käytetty, on kuitenkin vielä pandemiavuoden jälkeen lapsen kengissä. Helsingin Sanomien Vision kolumnissaan 12.3. valmentaja Henrik Dettmann lataa osuvasti: 2020-luvun viestintäsovellusten ero parikymmentä vuotta vanhojen nokialaisten tekstareihin on vain kosmeettinen. ”Aidon vuorovaikutuksen puuttuessa demokratia näivettyy ja keskinäinen ymmärrys vaikeutuu”. Jos et pidä kameraa päällä, et ole henkisesti läsnä. Viesti siirtyy kehosta, sanat suusta.
Vuorovaikutuksen puute on tässä ajassa yksi suurimmista haasteistamme. Vaikka kaikki tietotyön tekijät ovat tiiminä etänä langoilla, se ei vielä takaa hyvää ja toimivaa tapaamista, innovoinnista ja uuden luomisesta puhumattakaan. Olen kuullut moneltakin taholta, että työpäivät ovat nykyisin vain palaverista toiseen klikkautumista, vuoronperäisten monologien virtaa. Siis jokainen palaveri, kaikki päivät, jopa ilman taukoja. Kenelläkään ei ole tietenkään kameroita auki, joten palaverit ovat kuin ryhmäpuhelu, jossa monotoniset, vuoden kyllästämät äänet kertovat kantansa. Toki etäkeskustelut ovat tärkeitä, varsinkin jos vertaa siihen, että on myös työntekijöitä, jotka eivät välttämättä ole olleet edes puheyhteydessä tiimiläisiinsä koko kuluneen vuoden aikana. He ovat kommunikoineet pelkästään sähköpostilla. Siis vuorovaikutusta sähköpostilla, nopeutetulla kirjepostilla.
Ikävä neukkariin
Aika on tehnyt tehtävänsä ja kullannut monen puheissa ja somepostauksissa ihan ne ”perusneukkaripalaveritkin”, joissa sentään päästään porukalla olemaan ja heittämään kaskua. Moni kuitenkin unohtaa, että juuri ne samat palaverit ovat ennen tätä etäkotoilun aikaa puuduttaneet yhden jos toisenkin. Silloin otti suunnattomasti päähän ne ainaiset palaverit, joihin pitää raahautua aamukahdeksaksi läpi ruuhkan. Käydä läpi samaa asialistaa viikko toisensa jälkeen, samoihin asioihin palaten. Joku on vetänyt toimiston viimeiset kahvit nenän edestä ja päivä alkaa hemmetin hyvin kun kotona ei ehtinyt juoda kupillistakaan. Neukkarissa joutuu ennen asiaan pääsyä kuuntelemaan vähintään ensimmäiset 10 minuuttia läsnäolijoiden sinänsä mielenkiintoisia, mutta asialistan vierestä vahvasti viuhahtavia tarinoita viikonlopun riennoista, seuraavat vähintään 10 minuuttia menevät tekniikan säätämiseen. Palaveri venyy ja silti aika loppuu kesken. Herkimmät haistavat neukkarissa leijailevan parfyymien ja muiden tököttien pilven, joten tykyttävä migreeni on valmis. Omille kalenteriin varatuille tehotunneille ei jäänyt taaskaan aikaa ja tiedät, että iltatöiksi taas menee. Onneksi kello on 10.30, ensimmäiset lounaspaikat aukeavat.
Milloin kohtaamme?
Onhan se kyllä sitten erittäin mahtavaa, kun taas saamme nähdä toisemme ilman rajoituksia ja syyllisyydentuntoa. Sitten sitä juttua ja riemua vasta riittääkin. Odotan siis todellakin tätä ihan oikeasti ja sydämestäni:) Voi sitä innovoinnin iloa, joka tässä etäajassa on varmasti haastavampaa kuin livenä.
Nyt kannattaa jo arvioida ja järkeistää tapaamiskäytäntöjä, ottaa parhaat palat tästä ajasta ja menneestä. Ennen kaikkea, luoda uusia rakenteita tähänkin hetkeen ja erityisesti tulevaan. On oleellista miettiä ja päättää yhdessä, milloin ja mitä varten kohtaamme.
Kohtaamisten perusjaottelu
- Mitkä asiat ja tilanteet vaativat ehdottomasti kasvokkaisen kohtaamisen?
- Mitkä asiat ovat vain niin paljon järkevämpää ja tehokkaampaa hoitaa etänä?
Näistä kahdesta helposta voi sitten lähteä lajittelemaan omia tapaamiskäytäntöjä ja luoda raameja, joissa tietotyön tekijöillä olisi aidosti aikaa myös kehittää yhdessä uutta, niin oman organisaation, sidosryhmien kuin yhteisön hyväksi. Olipa kohtaamistapa mikä tahansa, ole läsnä.
Työn alla olevassa väitöskirjatutkimuksessani yksi kontekstini on työelämä ja tiimit. Tutkin tietotyöläisten tarpeita, yhteisöllisen tiedonluomisen tapoja, luovuutta ja teknologian roolia. Uutta tutkimustietoa aiheesta on siis tuloillaan.
Ota sillä välin seurantaan Linkkarissa: SMART-teknologia
https://www.linkedin.com/company/smartteknologia
Tulossa sinne pian 10-osainen, hervoton ja luova etä- ja lähityökäytäntöjämme parodioiva show.
Lähteet:
https://www.hs.fi/visio/art-2000007849418.html?share=52ad6299a6dd41add1cfe88a094bccbf